Yritys

Finn-Rotor on suunnitellut ja valmistanut korkealaatuisia hydraulisia toimilaitteita metsä- ja kuljetusalan käyttöön vuodesta 1978 lähtien. Olemme rajoittamattomasti pyörivän hydraulisen kääntölaitteen kehittäjä ja alkuperäinen valmistaja. Alusta alkaen päätuotteitamme ovat olleet FR- ja CR-kääntölaitteet sekä 1990-luvulta lähtien CRV- ja FRV-sarjan hydrauliset ohjausventtiilit.

 

Historiamme

Me Finn-Rotorilla olemme työskennelleet metsäteollisuuden parissa jo kolmen sukupolven ajan. Isoisämme matkusti unelman perässä veljensä kanssa Kanadaan metsätöihin jo 1900-luvun alussa. Kova työ ja unelman tavoittelu vaihtui kuitenkin tragediaan isoisän veljen jäätyä kaatuvan puun alle. Tästä hirvittävästä onnettomuudesta oppineena isoisämme piti koko loppuelämänsä ajan turvallisuutta tärkeimpänä lähtökohtana metsätyössä ja opetti tätä asennetta maatalossa varttuneille lapsillensakin kotiin palattuaan.

Vuosia myöhemmin hänen poikansa työskenteli metsätyökoneen kuljettajana. Syntyi idea kehittää lastauslaite, joka sopisi maataloustöissä käytettävään traktoriin ja mahdollistaisi tehokkaan ja turvallisen metsätyön myös pienkoneilla. Lastauslaitteen toiminta suunniteltiin 1970-luvulla kannon nokassa istuskellen.

Suurin haaste käytettävyyden kannalta oli kuitenkin laitteen koura. Sen täytyisi pystyä pyörimään vapaasti sotkeutumatta letkuihin ja näin idea rajattomasti kääntyvästä kääntölaitteesta hiljalleen syntyi.

Valmistettuamme kääntölaitteita lähes kaksi vuosikymmentä, ymmärsimme että voimme tehdä vieläkin enemmän. Koska pystyimme tuottamaan niin voimakkaita ja korkeatasoisia kääntölaitteita, miksi emme tekisi myös koko lastauslaitteen toiminnasta yhtä sujuvaa ja tarkkaa. Aloimme kehittää ja valmistaa omaa hydraulista ohjausventtiiliämme 1990-luvun lopulla. Sittemmin olemme laajentaneet tuotevalikoimaamme edelleen useisiin erilaisiin jarruriipukkeisiin ja muihin apuvälineisiin, jotka edelleen parantavat lastin hallintaa.

 

Laatu ja ympäristö

Tuotteidemme ja koko tuotantoprosessimme laatu ja ympäristöystävällisyys on aina kuulunut prioriteeteistamme tärkeimpiin. Yrityksemme laatu- ja ympäristöjärjestelmät on sertifioitu standardien ISO 9001 ja ISO 14001 mukaisesti aina 1990-luvulta lähtien.

 

Tuotekehitys

Jatkuva sisäisten suunnittelu-, laadunvalvonta- ja tuotantoprosessien kehitys takaa, että voimme tarjota asiakkaillemme aina parhaan ja korkealaatuisimman tuotteen markkinoilla. Etsimme myös jatkuvasti tapoja kehittää asiakaspalveluamme yhä kokonaisvaltaisempaan suuntaan, sillä arvostamme vahvaa ja läheistä kumppanuutta, joka kestää pitkään kuten tuotteemmekin.